Jäntti ja Eerola valittu eduskuntavaaliehdokkaiksi

Rautjärvellä lauantaina 11.8.2018 kokoontunut Perussuomalaisten Kymen piiri ry:n piirikokous hyväksyi 2019 eduskuntavaaleihin ehdokkaikseen Kotkasta sairaanhoitaja Carina Jäntin ja kansanedustaja Juho Eerolan.

Perussuomalaisten Kymen piirin julkilausuma 11.8.2018

Pakkopalautuksia tehostettava

Perussuomalaisten Kymen piiri ry. vaatii tehostamaan kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden henkilöiden pakkopalautuksia. Laittomasti maassa olevilla on korostunut riski sortua rikoksiin.

Tähän on puututtava, sillä julkisella vallalla on vastuu suomalaista ja heidän turvallisuudestaan. Samalla piiri tuomitsee häirinnän, jolla yritetään estää viranomaisia toteuttamasta lainvoimaisia palautustehtäviä. Erityisen tuomittavana pidetään yllyttämistä tottelemattomuuteen ja tekoihin, joilla vaarannetaan myös sivullisten turvallisuus.

Kirjoitettu 19.8.2018

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa